Tuotetestissä: Autonkuljetusrekka

Tuotetestissä: Autonkuljetusrekka

Teemme tuotetestausta perheissä, joissa on alle kouluikäisiä lapsia. Testitilanteet on pyritty ujuttamaan normaalin arkielämän sekaan siten, ettei lapsi koe olevansa testauksen kohteena. Halusimme saada aitoja reaktioita ja kommentteja suoraan lapsen suusta. Tuoteuutuus: Green Toys Autonkuljetusrekka + 3 autoa Ikäsuositus: 3+ Lapsi: Juho 3v ja isoveli 5v. Juho innostui kovin nähdessään lelupaketin. Hän on sitä mieltä, että se on hänen vaikkei vielä tiedä kuka lelun saa. Äiti avaa pakkauksen ja ojentaa rekan Juholle. "Mun auto", Juho tuumasi iloisena. Testi tehtiin illalla, lähellä nukkumaanmenoaikaa, mutta Juho jaksoi silti leikkiä lelulla innokkaasti. Illan aikana Juho leikki autoleikkejä, jossa autot ajaa rekkaan sisään ja ulos ja rekka kuljettaa pikkuautoja pitkin lattia, sohvaa ja pöytiä. Isoveli kärtti koko ajan päästä mukaan leikkiin. Välillä rekasta oli muodostunut törmäilyauto perävaunulla ja ilman, välillä se kuljetti muitakin autoja kuin niitä, jotka pakkauksessa tuli mukana. Leikkien päätteeksi rekka pikkuautoineen pääsi vielä unikaveriksi, äiti kertoi. Päiväkotiiin lelua ei annettu ottaa mukaan, pyynnöistä huolimatta. Päiväkodin jälkeen samankaltaiset leikit olivat jatkuneet. Silloin isovelikin sai vuoroja vähän helpommin, mutta ilman...
Read More
Tuotetestissä: Rocket

Tuotetestissä: Rocket

Jatkamme tuotetestauksien tekemistä tuoteuutuuksista perheissä, joissa on alle kouluikäisiä lapsia. Testitilanteet on pyritty ujuttamaan normaalin arkielämän sekaan siten, ettei lapsi koe olevansa testauksen kohteena. Halusimme saada aitoja reaktioita ja kommentteja suoraan lapsen suusta. Lelu: Green Toys Rocket Lapsi: 4-vuotias Nooa   Lapsen ensireaktio on iloinen yllätys, ihailua kun lelu on niin upea. ”Vau – hieno raketti, miksi siis saan tämän” ”Hienoa kun on kaks ukkelia”, ”vau, lähteekö tämä irti?”, ”Isi, leikitään niillä”   Lapsi jaksaa leikkiä pitkään ja käyttää leikkiessään paljon mielikuvitusta: vieraiden planeettojen tutkimista, hätätilanteiden ratkaisua, hirviöiden hyökkäyksiä. Vanhemmat kertoivat, että Nooa on leikkinyt Rocketilla melko säännöllisesti 1-2 kertaa viikossa usean viikon ajan. Aikuisen mielipide: "Leikkiarvo ylitti mennen tullen omat odotukseni."   Materiaalit: Hyvät ja 100% kestävät. Ei minkäänlaista pelkoa että hajoaisi lapsen käsittelyssä. Laatu: Leikkiarvo ylitti mennen tullen omat odotukseni. Värit: Hyvät, kivat värit. Mutta, erivärinen kärki on irrotettava osa. Erivärinen pohja ei! Tämä hämäävää. Oikeasti vain minua hämää, ei lasta. Toiminnallisuus ja liikkuvat osat: Toimivat hyvin, auttavat leikkiä. Mutta tosiaan, vielä jos pohja irtoaisi… Muodot: Muodot ja koko erinomaiset. Tarpeeksi...
Read More
Tuotetestissä: Cupcake Set

Tuotetestissä: Cupcake Set

Jatkamme tuotetestauksien tekemistä tuoteuutuuksista perheissä, joissa on alle kouluikäisiä lapsia. Testitilanteet on pyritty ujuttamaan normaalin arkielämän sekaan siten, ettei lapsi koe olevansa testauksen kohteena. Halusimme saada aitoja reaktioita ja kommentteja suoraan lapsen suusta. Lelu: Green Toys Muffinisetti / Cupcake Set   Lapset: Kohta 6-vuotias tyttö Olivia  ja 2-vuotias tyttö Sofia.   Lapsen ensireaktio: Olivia: Wau, superhieno! Uskomaton. Ompa kaunis. Olivia alkoi heti leikkiä muffineilla kahvilaa. Hän keksi väreistä erilaisia makuvaihtoehtoja (banaani, vanilja, mansikka) ja keksi hinnaston. Pakkauslaatikosta tehtiin leikkiin hyllyt. Ensin hän kokosi kaikki muffinit sävysävyyn ja sen jälkeen sekoitteli niitä. Pian Olivia keksi piilottaa muffinien sisään pieniä leluja tehden niistä "kindermuffineja". Muffinit ovat nykyään mukana kauppa-ja ravintolaleikeissä. Olivia kaipaisi lisää värejä ja kansissa olevat reiät saivat tytön pohtimaan, josko niihin voisi upottaa jotain koristeita. Muffinit ovat hänen makuunsa ehkä vähän simppelit. Kaikkien muffinien ei kuulemma tarvitsisi olla samanlaisia. Muffinien tarjoilualustaa on sittemmin käytetty muun muassa LPS hoitolana, rakettina ja rahatelineenä. On siinä toki muffineitakin säilytetty. Sofia: oooi ku hiano Sofia innostui heti tutkimaan löytyisikö muffinien sisältä mitään. Hän ihasteli...
Read More
Tuotetestissä: Farm playset / kannettava maatila

Tuotetestissä: Farm playset / kannettava maatila

Jatkamme tuotetestauksien tekemistä tuoteuutuuksista perheissä, joissa on alle kouluikäisiä lapsia. Testitilanteet on pyritty ujuttamaan normaalin arkielämän sekaan siten, ettei lapsi koe olevansa testauksen kohteena. Halusimme saada aitoja reaktioita ja kommentteja suoraan lapsen suusta. Testaaja: Tyttö 1v 5kk, testattavana Green Toys -maatila   Avaamme lapsen kanssa yhdessä laatikon, jossa lelu on. Kun lelu otetaan ulos, alkaa melkoinen höhötys. Lapsi on silminnähden innoissaan lelusta. Ensimmäiseksi hän kiinnittää huomiota eläimiin ja antaa niille pusuja. Hetken tutkittuaan hän asettelee eläimet autoon ja liikuttelee autoa. Pian hän kuitenkin huomaa lelun pakkauslaatikon. Hän asettelee itseään laatikon sisään jonkun aikaa, kunnes laatikko menee rikki. Tämän jälkeen hän huomaa tallin ja alkaa asetella itseään tallin sisään. Tätä jatkuu yli viisitoista minuuttia. Seuraavina päivinä lapsi kaivaa aina välillä tallin esiin ja taas jatkuu sama leikki, jossa tungetaan jalkoja tallin ovista sisään ja sitten istuskellaan tallin päällä jalat sen sisällä. Joidenkin päivien päästä tämä leikki menettää hohtonsa ja lapsen huomio palaa eläimiin. Niille annetaan pusuja ja niitä kuljetetaan mukana. Suurimman suosion ovat saavuttaneet possut, jotka toimivat...
Read More
Uutta: Fire Station ja Farm Play Set

Uutta: Fire Station ja Farm Play Set

Upeat Green Toys -uutuudet ovat saapuneet! Valikoimaamme täydentävät nyt kannettavat maatila ja paloasema! Molemmat taattua Green Toys -laatua mielenkiintoisine yksityiskohtineen. Maatilan eläinten äänet voi jo melkein kuulla! Settiin kuuluu tallin lisäksi suoja, aitaa, kotieläimiä ja kuljetusauto. Toisen uutuuden äärellä ollaan paloasemalla ja valmiina tositoimiin! Settiin kuuluu mm. paloauto ja palomies, pinottavat vuoteet, valvontakeskus sekä pyörivä vesitykki. Leikin jälkeen irto-osat voi näppärästi pakata rakennuksen sisään. Nappaa katolla sijaitsevasta kahvasta kiinni ja suuntaa kohti uusia seikkailuja!    ...
Read More
Tuotetestissä: Watering Can, Sand Play Set ja Build-A-Bouquet

Tuotetestissä: Watering Can, Sand Play Set ja Build-A-Bouquet

Toteutimme sarjan tuotetestauksia perheissä, joissa on alle kouluikäisiä lapsia. Testitilanteet on pyritty ujuttamaan normaalin arkielämän sekaan siten, ettei lapsi koe olevansa testauksen kohteena. Halusimme saada aitoja reaktioita ja kommentteja suoraan lapsen suusta. Sarja päättyy. (kuvat: Sanna Norrgrann) Testaajana toimi pikkuneiti Nea 4,5.v Nea kiljui ilosta, kun näki lelut. Sitten tuli heti tiukka kysymys, että onko ne mun?!? Vastasin, että jos tykkäät niistä, niin sitten ne on. Ja Nea tykkäsi kyllä. Build-A-Bouquet kukkasetti oli ollut Nean mielestä paras. Leluun ei tarvittu äidin apua – muuta kuin katselemaan ja haistelemaan muovikukkia. Nea jaksoi rakennella kukista erilaisia versioita, laskea osia ja eritellä niitä värien mukaan. Hän otti setin mukaan tarhaankin ja rakenteli siellä lisää.  Äiti kaipaili sarjaan lisäosia, jotta pystyisi rakentelemaan isomman kukkapenkin. Osat oli helppo laittaa toisiinsa kiinni ja myös irrottaa, mutta ne pysyivät silti hyvin paikoillaan. Sand Play Set ja Watering Can: Nea haravoi ämpäriin lehtiä, koska hiekkaa ei ollut lähettyvillä. Myöhemmin oltiin puistossa ja mukaan otettiin tietysti uudet setit. Siellä niillä tehtiin hiekkalinna sekä muutama ”kakku” ja kivaa oli! Tässä äidin mietteitä laadusta: Nean äidin mukaan heillä oli jo ennestään ämpäreitä sekä kastelukannuja, mutta ei näin laadukkaita. Äidin mielestä oli tärkeää, että...
Read More
Tuotetestissä: Ferry Boat, Seacopter ja Tool Set

Tuotetestissä: Ferry Boat, Seacopter ja Tool Set

Toteutamme sarjan tuotetestauksia perheissä, joissa on alle kouluikäisiä lapsia. Testitilanteet on pyritty ujuttamaan normaalin arkielämän sekaan siten, ettei lapsi koe olevansa testauksen kohteena. Halusimme saada aitoja reaktioita ja kommentteja suoraan lapsen suusta. (Kuvat: Nina Ahtola) Kuvaus testihenkilöstä: Adrian on kaksivuotias poika, jota kiinnostaa erityisesti palo-autot ja veneet. Parhaiten Adrian viihtyy vedessä: meri, amme, lätäkkö, kaikki käyvät.   Adrianin mielipide Green Toy-leluista: Adrian on mielissään työkalupakista. Hän pitää ruuvaamisesta ja vasaroinnista, joten lelu sopii hänelle mainiosti. Naulat ovat sopivan kokoisia ja hän pystyy käyttämään niitä itse. Ruuvaaminen on vielä hieman haastavaa. Vasara on melko kova-ääninen, lapsi on siitä iloinen - äiti ei. Suuri osa Adrian sukulaisista on rakennusalalla, joten välineet ovat tuttuja. Meillä oli ennestään muutama Green Toys-lelu. Erityisesti vene, jota voi käyttää kastelukannuna, on ollut suosittu. Uusista leluista helikopteri, jossa on nalle sisällä, oli mieluisa heti.  Adrian leikkii leluilla mielellään. Hän haluaisi ne mukaansa päiväkotiin, mutta lelut saavat odottaa kotona. Nyt on kesä ja lelut saavat tulla mukaan mökille.   Vanhemman kommentteja testileluista: Olen iloinen siitä, että lelut on valmistettu kierrätysmateriaalista. Vältän kaikkea...
Read More
Green Toys -kilpailu

Green Toys -kilpailu

Green Toys saapuu nyt Helsinkiin! Nyt pyörähti käyntiin mielenkiintoinen Green Toys -kilpailu! Tunnetko Helsinkiä? Oletko käynyt siellä vai oletko kenties stadilainen? Green Toys -lelut seikkailevat nyt Helsingissä, mutta missä siellä? Mukana on helpommin arvattavia sekä hieman haastavampia kohteita. Tunnistatko paikat? Tuotteet liittyvät enemmän tai vähemmän valittuihin paikkoihin, joten tehtävä ei ole mahdoton vaikka asuisit kauempana. Kannattaa googlata! Katso video täältä ja arvaa missä ollaan! Jos tuuri käy, voit voittaa itse valitsemasi tuotteen videolla näkyvistä vaihtoehdoista! Eikä haittaa ollenkaan, jos tieto ei aivan riitä tai arvaukset eivät osu, sillä voittajat (6kpl) valitaan kaikkien osallistuneiden joukosta! Kilpailu käynnissä 31.07.2016 klo 24:00 asti täällä!...
Read More
Tuotetestissä: Tool Set

Tuotetestissä: Tool Set

  Toteutamme sarjan tuotetestauksia perheissä, joissa on alle kouluikäisiä lapsia. Testitilanteet on pyritty ujuttamaan normaalin arkielämän sekaan siten, ettei lapsi koe olevansa testauksen kohteena. Halusimme saada aitoja reaktioita ja kommentteja suoraan lapsen suusta. Testi oli alkanut tilanteessa, jossa lapsen vireystila oli erittäin sopiva eli päiväunien ja välipalan jälkeen. 3-vuotias poika oli itse saanut avata lähetyslaatikon teippien katkaisun jälkeen ja hyvällä tuulella ollut uhmaikäinen oli heti kiinnostunut lähetyslaatikosta ja sen sisällöstä. Työkalupakin lähetyslaatikossa havaittuaan lapsi ilahtui suunnattomasti. ”Kiitos,kiitos,kiitos äiti. Kiitos!” olivat ensimmäiset sanat työkalupakin havaitsemisen jälkeen.  Työkalulaatikon pahvipakkauksessa työkalut oli selkeästi aseteltu esille, toisin kuin naulat, pultit, mutterit ja välilevyt, jotka löytyivät vasta pakkauksen avattua. Alimmaisten työkalujen eli ruuvimeisseleiden irrottaminen pahvipakkauksesta oli haastavaa.  Saatuaan työkalupakin sisältöineen käsiinsä lapsi alkoi leikkiä innostuneesti työkalupakin kahvan sahausta ja tikkujen sormesta poistoa pihdeillä. Myös meisseleillä ruuvaaminen ja muttereiden paikalleen laitto kiinnostivat. Mutterit menivät lapsen käsissä helposti kierteilleen, mutta naulat olivat jäykkiä ja lapsi tarvitsi apua niiden paikoilleen vasaroimisessa. Lapsen mielestä työkalujen avulla voi tehdä autoremonttia potkuautolle.  Työkalupakista lapsen mieleen jäivät erityisesti itse työkalupakki ja pihdit. Vanhemman ajatuksia...
Read More
Tuotetestissä Tea Set, Stacking Cups ja Pink Dump Truck

Tuotetestissä Tea Set, Stacking Cups ja Pink Dump Truck

Toteutamme sarjan tuotetestauksia perheissä, joissa on alle kouluikäisiä lapsia. Green Toys on Suomessa verrattain uusi tuotesarja ja haluamme kuulla ja kertoa lukijoillemmekin, mitä vanhemmat ja etenkin lapset tuumaavat näistä ekoleluista. Testiperheet saivat saatteeksi listan kysymyksiä, mutta painotimme vapaan kerronnan merkitystä testituloksista kerrottaessa.  Testitilanteet on pyritty ujuttamaan normaalin arkielämän sekaan siten, ettei lapsi koe olevansa testauksen kohteena. Halusimme saada aitoja reaktioita ja kommentteja suoraan lapsen suusta. Green Toys -tuotetestaus nro.2 Tällä kertaa Green Toys leluja pääsivät testaamaan Suomen-englantilaiset 1,5- ja 5,5-vuotiaat tytöt. Nuorempi alkoi tavoitella autoa käsiinsä heti sen nähtyään. Vanhempi ihastui teeastiastoon ja alkoi oitis järjestää kutsuja olohuoneen lattialle. Äitiä ei tarvittu muuta kuin irrottamaan lelut pakkauksista! Nuorempi tyttö ryhtyi heti vauhdikkaisiin leikkeihin auton kanssa. Hän nojasi siihen käsillään ja juoksi ympäri taloa, samalla suutaan pärisyttäen. Itse asiassa hän ihastui leluun siinä määrin, että halusi sen viereensä illalla, nukkumaan mennessä, eikä myöhemminkään suostunut jakamaan leikkimisoikeutta sisarensa kanssa. Erityisen haastavaa oli myös laittaa ruokaa, kun sylissä oli pieni tyttö joka haluaa väkisin pitää melko suurikokoista kippiautoa sylissään! Molemmat lapset...
Read More
Tuotetestissä: Stacker ja Block Set

Tuotetestissä: Stacker ja Block Set

Toteutamme sarjan tuotetestauksia perheissä, joissa on alle kouluikäisiä lapsia.  Green Toys on Suomessa verrattain uusi tuotesarja ja haluamme kuulla ja kertoa lukijoillemmekin, mitä vanhemmat ja etenkin lapset tuumaavat näistä ekoleluista. Testiperheet saivat saatteeksi listan kysymyksiä, mutta painotimme vapaan kerronnan merkitystä testituloksista kerrottaessa. Testitilanteet on pyritty ujuttamaan normaalin arkielämän sekaan siten, ettei lapsi koe olevansa testauksen kohteena. Halusimme saada aitoja reaktioita ja kommentteja suoraan lapsen suusta. Ja tässä niistä ensimmäiset! (kuvat: Eveliina/olivertekimeistaperheen.fi) Green Toys -tuotetestaus nro.1 Eveliinan poika, 1,5-vuotias Oliver rakastaa rakennella torneja, joten valitsimme Oliverille testattavaksi tietenkin Green Toys Stackerin ja Block Setin. Oliverin äiti suhtautui aluksi Green Toys -leluihin pienellä varauksella. Ensimmäisenä, kun itse kuulin näistä leluista ajattelin, että mahtaakohan olla hyviä ja kestäviä, mutta ne olivat ne ennakkoluulot, jotka kumoutuivat näihin tutustuessa. Kun Oliver sai ensikosketuksen näihin leluihin, niin hän oli todella innoissaan, tosin hän on aina innoissaan kun saa uusia leluja! Uusi on aina uusi. Ensi kiinnostus oli aika pitkälti normaalia kiinnostusta, mutta testasimme näitä pidemmän ajan, koska silloin huomaa, että loppuuko innostus leluihin.  Pyysimme vanhempia palaamaan testituotteeseen...
Read More
Hypistellään ja tunnustellaan

Hypistellään ja tunnustellaan

Green Toys -leluissa riittää yksityiskohtia. Lelujen pintatekstuurit ovat monipuolisia ja ennen kaikkea turvallisia alustoja lapsen käsituntuman kehitykselle. Lapsi oppii ensin hahmottamaan oman kehonsa ja alkaa sen jälkeen tutustua ympäristöönsä tuntoaistin avulla, koskettelemalla. Vastasyntyneellä tuntoaisti on herkin suun alueella, mutta myös sormissa on todella paljon tuntosoluja. Kosketuksen tuntemus välittyy alitajuntaisesti painautumisen tunteena iholla tai ihokarvojen välityksellä. Tuntoaistilla aistitaan esimerkiksi sitä, liikkuuko kohde tai onko se terävä, pehmeä, kova, kylmä tai lämmin, kuiva tai märkä. Syntyy vaistonvarainen tunne siitä, onko jokin esine turvallinen vai vaarallinen, miellyttävä vai epämiellyttävä.  Koskettelemalla lapsi kerää tietoa pinnan muodoista ja materiaalin olemuksesta. Lapsi havaitsee lelun taktiilisti eli ihon tuntoaistin avulla, mutta hahmottaa haptisesti, mikä tarkoittaa kolmiulotteisen kohteen muodon lukemista tunnustelemalla. Green Toys -lelut antavat sormenpäille loputtomasti mielenkiintoista tutkittavaa vauvasta jo varttuneemmankin leikkeihin. Pakkauksissa on selkeästi ilmoitettu suositusikä, ja esimerkiksi Ensimmäiset avaimeni ja Helistin sopivat jo vastasyntyneelle!  ...
Read More
Tiskikoneen kestäviä!

Tiskikoneen kestäviä!

Arkiset ystävämme, Tahma ja Klähmä! Lapsiperheessä herra Tahma ja rouva Klähmä ovat jokapäiväisiä vieraita. Ne kulkeutuvat milloin minnekin ja löytyvät milloin mistäkin, eikä ole olemassa sellaista keinoa, jolla niistä pääsisi eroon lopullisesti. Ne ovat pirullisen ovelia. Tahma ja Klähmä siirtyvät paikasta toiseen perheen taaperon pehmoisissa sormissa ja hyppäävät löydetyksi tullessaan salaman nopeasti lattialle, uuden sohvan verhoilulle tai kattoon. Ne jopa jakautuvat varmistaakseen sotkun loputtoman leviämisen.  Mitä nuo juonikkaat veijarit eivät kuitenkaan vielä tiedä on se, että ne joutuvat kohta tiskikoneeseen! Green Toysin muovilelut ovat tiskikoneen kestäviä. Niiden värit eivät haalistu, eikä materiaali vääntyile lämmön tai veden vaikutuksesta. Heität vain helistimen sisään ja kone hoitaa loput. Sano siis hyvästit herra Tahmalle ja rouva Klähmälle – ainakin toistaiseksi!  ...
Read More
Lumitöissä

Lumitöissä

Miksi pihat aurataan? Jotta lumikasaan saa tehtyä liukumäen! Aura-auton koura raapii jäistä tiepintaa ja vie yöllä sataneen loskan mennessään. On aamuyö ja lapsi herää ääneen, joka useimpia meistä aikuisista ärsyttää. Tänään pääsee ajamaan töihin juuttumatta lumikinokseen, mutta toisaalta kello on kolme! Tässähän ehtisi vielä nukkua kaksi tuntia, jos vain saisi unen päästä kiinni. Päiväkodissa on lelupäivä. Mukaan valikoituu tietenkin oranssi Green Toys-kauhakuormaaja. Yölliset äänet innoittavat lapsen pian päiväkodin pihassa tehtäviin lumitöihin. Peruutuspilli sanoo piip-piip ja lunta siirtyy. Green Toys -lelut on valmistettu jämäkästä kierrätysmuovista, joka kestää hyvin myös ulkoleikeissä. Muovi syntyy kierrätetyistä maitopulloista, jotka ensin pestään, jauhetaan sitten rakeiksi ja jatkojalostetaan lelujen raaka-aineeksi. Tämä raaka-aine värjätään turvallisilla ja mineraalipohjaisilla väreillä. Lasten leluissa tuotteiden turvallisuus onkin kaikkein tärkeintä, ja Green Toys varmistaa sen vaiheittaisella tuotetestauksella läpi koko valmistusprosessin. Kauhakuormaaja jatkaa ahkeraa työtään pienissä käsissä koko päivän. Mitä onkaan luvassa huomenna? Kauhakuormaajan kaveriksi lumitöihin sopii mitä mainioimmin tämä kippilava-auto:    ...
Read More
Lumikakkuja

Lumikakkuja

Green Toys -lelut valmistetaan Kalifornian lämmössä. Siellä luontaisesta leikkiympäristöstä löytyy vuoden ympäri hiekkaa. Me täällä pohjolassa saamme nauttia vaihtelevista sääolosuhteista ja nyt hiekkakakun sijaan leivotaankin lumikakkuja. Lumen koostumus on tässä lajissa ratkaiseva tekijä, joten vilkaiskaahan lämpömittariin ennen tätä arjen ohjelmanumeroa. Näillä pinottavilla kupeilla saa tehtyä erikokoisia kakkuja. Kupit on numeroitu koon mukaan. Testissä ilmeni, että lumi irtosi muotista mukavasti kevyesti pohjaan napauttamalla. Ja vaikka kuppeja on vain yksi jokaista kokoa, voi kakkuja leipoa lukemattomia, niin paljon ja kauan kuin lunta riittää. Tämä kävi aikuiseltakin niin sutjakasti, että uskallan heittää ilmoille pienen haasteen. Kuka saa rakennettua näillä satujen viekkaan lumikuningattaren tornin?!      ...
Read More
Earth Day / Maan päivä 22.4

Earth Day / Maan päivä 22.4

Maan päivä on 22. huhtikuuta vietettävä kansainvälinen vuosipäivä, jonka tarkoituksena on järjestää kansalaistoimintaa puhtaan veden ja ilman sekä koko elinympäristön hyväksi. Lue lisää täältä >>> (eng) tai täältä (fi) Green Toys -leluilla jokainen päivä on Maan päivä! Green Toysin lelut on valmistettu kierrätetyistä muovisista maitotölkeistä, jotka puhdistetaan, jauhetaan ja käsitellään jälleen leluihin käytettäväksi materiaaliksi. Mukaan lisätään vain hiukan myrkytöntä mineraalipohjaista maalia. Lisäksi Green Toys -tuotteet on pakattu 100-prosenttiseen kierrätyspahviin ilman kiinnikkeitä tai turhia muovikappaleita.    Animaatio kertoo hauskalla tavalla Green Toys -lelujen ekologisen matkan. https://youtu.be/lyxBFO85NEM Miten sinä vietät Maan päivää?      ...
Read More
Piiiipaaa piiiiipaaaa!!!

Piiiipaaa piiiiipaaaa!!!

Asuuko teillä pieni palomies tai -nainen? Tässä kulkuneuvossa riittää ainesta leikkiin – pidemmäksikin aikaa. Millainen sitten on lapsen kriteerit täyttävä paloauto? Punainen väri – check Kääntyvillä tikkailla ylettyy pelastamaan pehmolelun pihaportailta – check Mukana irrotettavat lisätikkaat, joilla pääsee ylemmillekin portaille – check Renkaiden uraprofiilit – tällä paloautolla voi ajaa haastavammassakin maastossa – check Ääniefektit – ne kuuluukin tehdä itse Green Toys -paloauton muotoilusta ja mekaanisista toiminnoista on aikuisenkin helppo viehättyä, mutta oleellista on kuitenkin se, miten lapsi leikin kokee. Millaista on ajaa paloautoa, kun fysiikan lait eivät vielä rajoita ja mielikuvitus luo hetkessä pihalle pienen kaupungin, jossa lieskat jo lähestyvät keskusaukion kellotornia (isän golfbagi)? Sireenin kimeä ääni kantaa korttelien päähän, ja nyt on jo tulipalokiire! Voimme vain kuvitella, miten tapahtumarikas ja yksityiskohtainen tarina jatkuu lapsen mielessä. Joskus touhun tiimellyksessä sattuu ja tapahtuu. Tämä paloauto, kuten kaikki Green Toys -lelut, on kuitenkin suunniteltu kestämään. Huomioon on otettu niin lelun fyysiset ominaisuudet, ympäristö kuin lapsen leikitkin. Hiekkalaatikon hiekkaan tai sadettimen alle unohtunut leikkikalu ei myöskään ruostu, sillä lelussa ei ole lainkaan metalliosia. Paloauto odottaa uskollisesti pientä kuljettajaansa ja uusia leikkejä.   ...
Read More